Vielä alkuviikosta sääennusteet lupailivat rankkasadetta lauantaille, joka olisi vaikeuttanut huomattavasti kunnostusta tai vaatinut jopa talkoopäivän vaihtamista. Onneksi suuremmilta sateilta vältyttiin ja talkoot saatiin toteutettua suunnitellusti hyvällä kelillä. Helsingin kaupunkiympäristön kustantamat 6 kuutiota soraa ja 14 kuutiota kiveä oli jaettu sovitusti kahteen kunnostuskohteeseen Kauppalanpuiston yläosan puusillan molemmin puolin. Kivimateriaali oli kaupungin toimesta siirretty aivan puron reunalle ja turhan kärräämisen sijaan päästiin heti asettelemaan materiaalia hallitusti puroon. Innokkaita talkoolaisia oli hommien alkaessa reilu kymmenen ja lisävahvistusta saatiin vielä päivän aikana useampi henkilö.

Puusillan alapuolinen osuus kunnostettiin ensin. Osa osmankäämeistä kitkettiin ja uomaa kavennettiin isommilla kivillä virtausolosuhdeiden parantamiseksi. Uomaa muokattiin erityisesti suuria merestä nousevia kututaimenia silmällä pitäen, sekä puron aiempi hiekoittumisongelma huomioiden. Soralla täydennettiin kahta osuutta kunnostuksen viimeistelynä. Lopputulos vaikuttaa virtausolosuhteiltaan ja myös esteettisesti erittäin hyvältä.

Ennen sillan yläpuolen kunnostusta tankattiin lounasta. Virhon talkoogrilli ei ollut nopeimmasta päästä lämmittämään 10 litran kattilallista linssikeittoa, mutta lopulta kaikki saivat maukasta keittoa mahaansa. Keiton rinnalla oli Haagan leivän lahjoittamaa herkullista Ciabattaa ja Haaganleipää sekä kahvin kanssa nautittiin heidän erinomaista pullapitkoaan.

Lounaan jälkeen jatkettiin puusillan yläpuolisella osuudella. Heti Hämeenlinnanväylän putken alle tehtiin uusi soraikko, tämän alle ripoteltiin suurempia kiviä tulvavirtausta rikkomaan ja ohjaamaan päävirtaa vasemmalle puron reunalle. Alempana mutkaosuutta kavennettiin kiveämällä ja aiempaa soraikkoa täydennettiin. Täälläkin tulos vaikuttaa erittäin hyvältä.

Kaiken kaikkiaan talkoot onnistuivat erinomaisesti. Mukana oli kokeneempia sekä uusia innokkaita virtavesikunnostajia. Suunnitelma saatiin toteutettua neljässä tunnissa ahkerien talkoolaisten ansiosta. Kiitos kaikille osallistujille työpanoksesta! Talkoita mukana mahdollistamassa olivat Helsingin kaupunkiympäristö, Virho ry, Vaelluskala ry ja Haagan Leipä Oy. Kiitos yhteistyökumppaneille!

Tulevat taimentalkoot

Huomaa myös, että seuraavat taimentalkoot järjestetään jo tulevana viikonloppuna lauantaina 29.9.2018 klo 10-14 naapuripurolla Mätäjoella. Käy kurkkaamassa talkoosivusto Facebookista ja merkkaudu mukaan:
https://www.facebook.com/events/478131822690072/

Talkoo infoa:

Ilmoittautumiset (mielellään viimeistään 27.9.):
Konalanoja: mikael.manninen@gmail.com, 0405800402
Pitäjänmäki/Tali: pekka.lindblad@kolumbus.fi, 050 556 7214

Mätäjoen talkoopäivänä voit omalla panoksellasi auttaa äärimmäisen uhanalaista taimenta pärjäämään paremmin. Talkoissa äärimmäisen uhanalaisille taimenille tehdään kutusoraikkoja a poikaskivikkoja. Luonnonvarakeskus suoritti Mätäjoella sähkökoekalastuksen syyskuun alussa ja sai taas kerran hyviä tuloksia. Keväällä syntyneitä ns. nollikkaita oli paikoin jopa erittäin runsaasti. Vanhempia ikäluokkia aina sukukypsiin aikuisiin asti löytyi myös hyvin. Tulos on konkreettinen osoitus työmme tuloksellisuudesta. Tästä on hyvä jatkaa. Talkoopaikkoja on perinteiseen tapaan kaksi. Yläjuoksulla Kaarelanjoki-hankkeen talkoot Konalanojalla ja alajuoksulla HPK:n talkoot Talissa.

Talkoopäivämme rahoittajana toimii tänäkin vuonna Teknos Oy. Yhteistyössä Helsingin kaupungin Kaupunkiympäristö.

Ennen jälkeen kuvia talkoista

EnnenEnnen
EnnenEnnen
EnnenEnnen
EnnenEnnen
EnnenEnnen